auktdchijokp'ål
¨öä.,bdgvnlöb's<ä.,mnx
tiistai 11. lokakuuta 2016
lauantai 17. toukokuuta 2014
Jumalallinen Anime?
Olen (ainakin tähän mennessä) blogiani lähinnä peliblogina,
mutta huomaan kirjoittavani taas animesta. No, en voi mitään, olen uponnut aika
pahasti animesuohon sen jälkeen, kun liityin Tumblriin. Osoitan syyttävällä
sormellani lähinnä Castraa, jota seuraan kyseisellä sivustolla, sillä ihan
oikeasti ensin Pandora Hearts ja nyt Kamigami no Asobi. Mmph.
Mutta nyt kuitenkin itse siihen animeen. En ole oikeasti
ikinä välittänyt romantiikkagenrestä, oli se sitten kirja/leffa/sarja/mikä
tahansa. Romantiikka on genrenä mielestäni jotenkin kamalan t-y-l-s-ä-ä, enkä
oikein osaa määritellä, miksi se ei iske yhtään. Ehkä se liittyy siihen, että
romantiikka on kaukana IRL –elämästäni? Tai siihen, että olen oikeasti todella
epäempaattinen ihminen? Tai ehkä molempia? Mene ja tiedä sitten.
Otetaan siis uudestaan ja yritetään tällä kertaa puhua
aiheesta, eli animesta nimeltä Kamigami no Asobi (alkoi 5.4.14 – loppuu hamassa
tulevaisudessa). Äskeisen vuodatuksen perusteella saatat ihmetellä (älä huoli,
minäkin ihmettelen), miten ihmeessä ajauduin romanttiseen haaremianimeen? Pitää
tosin tässä välissä myöntää, että aika kauan vitkuttelin sen suhteen, alanko
katsoa vaiko enkö ala katsoa, koska tiesin etukäteen, että romantiikkaa olisi
luvassa (toisin kuin Twilightin kanssa, jonka kummitätini huijasi minut
lukemaan). Narun toisessa päässä roikkui se fakta, että animessa olisi luvassa
mytologiaa jumalten muodossa. Ja minähän olen lähes fanaattinen, mitä tulee
mytologioihin, uskomuksiin, taruihin, jumaliin, luomiskertomuksiin ja kaikkeen
sellaiseen. Fanaattinen minäni voitti järkevän minäni ja olen nyt katsonut ne
kaikki seitsemän jaksoa, jotka ovat tähän mennessä ilmestyneet.
Aloitetaan siitä romantiikasta: olen ikuisesti kiitollinen
siitä, että tässä animessa romantiikka ei ole yhtä pitkäveteistä kuin rehtorin
puhe kevätjuhlassa (Twilight toimikoon taas varoittavana esimerkkinä). Kamigami
no Asobissa romantiikka on mielestäni lähinnä hassua ja olen saanut siitä
muutamat hyvät naurut. Juoni on muutenkin hieman köykäinen mielestäni, mutta se
ei haittaa, kun on hauskuutta ja mytologioita.
Josta pääsemmekin suosikkiaiheeseeni, eli sarjan jumaliin.
Parhaiten olen tutustunut itse kreikkalaisiin ja skandinaavisiin jumaliin,
joten anteeksipyyntöni Susanoolle, Tsukiyomille ja Thotille, jotka jäävät
väistämättä vähemmälle huomiolle. (Ja Wikipedian mukaan sillointällöin vilahta
egyptiläinen kissamainen hahmo olisi Anubis, mutta henkilökohtaisesti pidin ja
pidän häntä edelleen Bastetina, koska hän vaikuttaa a.) kissalta ja b.)
naiselta, ei sakaalimieheltä.)
Voin kuvitella Zeuksen huutamassa "Pää poikki!"
Aloitanpa siis kreikkalaisista; tykkään Apollonista,
jotenkin iloinen hölmö vain sopii auringon ja valon jumalalle. Apollon myös
runouden ja laulamisen jumala, joten tätä puolta odotellessa;)
Seuraavaksi olisi tämän veli Dionysos, jolla on mielestäni ihan mahtavasti potentiaalia, mutta harmikseni vaikuttaa jäävän sivuhahmoksi. Tai siis tämä tyyppi on viinin ja juhlimisen jumala, joten häneltä voisi jotenkin olettaa räväkkää bilettämistä tai jotakin sellaista, koska taruissa Dionysin juhlat eivät olleet mitään sivistynyttä viinin lipitystä ja keskustelua päivän politiikasta, vaan porukka marssi umpikännissä pitkin maita ja mantuja, hukuttaen murheensa pulloon. Eli vähän samaan tapaan kuin perijunttisuomalainenkin.
Sitten heitän tähän väliin veljesten isän Zeuksen, joka on oikeasti sarjan suurin k*sipää, noin vain ottaa ja kidnappaa (myös ”oman” alueensa ulkopuolelta) jumalia kouluunsa oppimaan ihmisistä. Tästä pääsemme viimeiseen kreikkalaiseen, eli Haadekseen. Zeus ja Haades ovat veljeksiä (ja itse asiassa aikojen alussa arpaonni oli Zeuksen puolella, hänestä tuli taivaan ja muiden jumalten hallitsija, Haades sai kaikki kuolleet.) Tässä animessa odotan edelleen, että jossain vaiheessa Haades polttaa päreensä Zeuksen kanssa, koska tällaisessa järjestelyssähän Zeus nostaa itsensä reippaasti Haadeksen yläpuolelle, vaikka aiemmin he ovat olleet kutakuinkin tasoissa. Mytologiassa myös korostetaan Haadeksen oikeudenmukaisuutta ja animessa Zeuksen järjestelyt ovat kaikkea muuta kuin oikeudenmukaisia. Mutta muuten tykkään hahmona Haadeksesta, mieleeni ovat vähän hämärämmät tyypit. Ja Haades on muuten paitsi kuolleiden, niin myös rikkauksien jumala. Oletan siis, että hänen huoneensa/asuntonsa näyttää Smaugin luolalta. Itkupotkuraivarit tulee, jos tämä mielikuvani murskataan.
Seuraavaksi olisi tämän veli Dionysos, jolla on mielestäni ihan mahtavasti potentiaalia, mutta harmikseni vaikuttaa jäävän sivuhahmoksi. Tai siis tämä tyyppi on viinin ja juhlimisen jumala, joten häneltä voisi jotenkin olettaa räväkkää bilettämistä tai jotakin sellaista, koska taruissa Dionysin juhlat eivät olleet mitään sivistynyttä viinin lipitystä ja keskustelua päivän politiikasta, vaan porukka marssi umpikännissä pitkin maita ja mantuja, hukuttaen murheensa pulloon. Eli vähän samaan tapaan kuin perijunttisuomalainenkin.
Sitten heitän tähän väliin veljesten isän Zeuksen, joka on oikeasti sarjan suurin k*sipää, noin vain ottaa ja kidnappaa (myös ”oman” alueensa ulkopuolelta) jumalia kouluunsa oppimaan ihmisistä. Tästä pääsemme viimeiseen kreikkalaiseen, eli Haadekseen. Zeus ja Haades ovat veljeksiä (ja itse asiassa aikojen alussa arpaonni oli Zeuksen puolella, hänestä tuli taivaan ja muiden jumalten hallitsija, Haades sai kaikki kuolleet.) Tässä animessa odotan edelleen, että jossain vaiheessa Haades polttaa päreensä Zeuksen kanssa, koska tällaisessa järjestelyssähän Zeus nostaa itsensä reippaasti Haadeksen yläpuolelle, vaikka aiemmin he ovat olleet kutakuinkin tasoissa. Mytologiassa myös korostetaan Haadeksen oikeudenmukaisuutta ja animessa Zeuksen järjestelyt ovat kaikkea muuta kuin oikeudenmukaisia. Mutta muuten tykkään hahmona Haadeksesta, mieleeni ovat vähän hämärämmät tyypit. Ja Haades on muuten paitsi kuolleiden, niin myös rikkauksien jumala. Oletan siis, että hänen huoneensa/asuntonsa näyttää Smaugin luolalta. Itkupotkuraivarit tulee, jos tämä mielikuvani murskataan.
Skandinaavit: ihan ensiksi on Loki, joka on tällä
hetkellä suosikkihahmoni. Hän on hyvä esimerkki siitä, miten hahmon luonne on
kehitelty alkuperäistä myyttiä mukaillen ja tämä on iso syy miksi tykkään
Lokista (mutta ei ainoa).
Sitten Balduriin, jonka animeversiosta en pidä, mutta toisaalta tunnetuin Bladurin juttu mytologiassa on tämän kuolema, jota ei varmaan tule animeen. Tai ainakin epäilen sitä suuresti.
Hyppäys viimeiseen, eli Thoriin. Ensinkäkin on aika jännä juttu, että ainakin länsimaissa skandinaavisista jumalista nimenomaan Loki ja Thor tuntuvat olevan todella suosittuja (The Avengers), mutta tässä animessa Thor tuntuu olevan vain lisäkettä. Thor on mytologisessa mielessä tunnettu siitä, että on (fyysisesti) järjettömän vahva ja tyhmempi kuin vasemman jalan saapas ja todella tempperamenttinen. Jotenkin tuntuu, että niin kuin Dionyksenknin kohdalla, myös tämän hahmon juurista voisi repiä irti enemmänkin. Tällä hetkellä Thor kävisi lähinnä tapetista, mikä on mielestäni hyvän hahmopontetiaalin tuhlaamista. Ja missä on Mjölner, Thorin tunnusomainen vasara, jolla tämä loi salamoita ja kaatoi jättiläisiä?
Sitten Balduriin, jonka animeversiosta en pidä, mutta toisaalta tunnetuin Bladurin juttu mytologiassa on tämän kuolema, jota ei varmaan tule animeen. Tai ainakin epäilen sitä suuresti.
Hyppäys viimeiseen, eli Thoriin. Ensinkäkin on aika jännä juttu, että ainakin länsimaissa skandinaavisista jumalista nimenomaan Loki ja Thor tuntuvat olevan todella suosittuja (The Avengers), mutta tässä animessa Thor tuntuu olevan vain lisäkettä. Thor on mytologisessa mielessä tunnettu siitä, että on (fyysisesti) järjettömän vahva ja tyhmempi kuin vasemman jalan saapas ja todella tempperamenttinen. Jotenkin tuntuu, että niin kuin Dionyksenknin kohdalla, myös tämän hahmon juurista voisi repiä irti enemmänkin. Tällä hetkellä Thor kävisi lähinnä tapetista, mikä on mielestäni hyvän hahmopontetiaalin tuhlaamista. Ja missä on Mjölner, Thorin tunnusomainen vasara, jolla tämä loi salamoita ja kaatoi jättiläisiä?
Japanilaisista ja egyptiläisistä minulla ei ole juurikaan sanottavaa. Paitsi että Okamin Susanon ja Kamigami no Asobin Susanoon välinen eroavaisuus on hyvin koominen. Ja se, että Anubiksen korvat tuovat minulle edelleen mieleen kissan ja sitä kautta Bastetin. (Plus, olisi aika siistiä, jos animessa olisi edes yksi jumalatar) Jumalattarista tulikin mieleeni, että aika messevä lopetus animelle olisi, että koululle saapuisi Hera, Zeuksen vaimo ja vetäisi kunnon kilarit miehelleen, sillä taruissa Hera kuvataan varsinaisena pirttihirmun esikuvana. Okei, ihan oikeasti tuollainen lopetus ajaisi varmaan sarjan seuraajat ainakin viiden vuoden shokkikoomaan. Joten en toivo joukkokoomaa.
Loppusanoiksi sen verran, että kuten huomasitte, puhuin
sarjan hahmoista heidän ”jumalnimillään”, koska se tuntui luonnollisemmalta (ja
koska muistan ne paremmin.) Nimien kirjoitusasuista valitsin aina sen, joka
sopii minun suuhuni paremmin, tämän takia sanon esim. Balderia Balduriksi jne. Eläkää sen kanssa.
maanantai 5. toukokuuta 2014
Verta, kuolaa ja hiuksia
Katsoin viikonloppuna ensimmäisen kauden animesta nimeltä Dansai Bunri no Crime Edge (eng. The Severing Crime Edge). Se alkoi 4.4.2013 ja on (ainakin toistaiseksi) 13 jakson mittainen. Suosittelen lämpöisesti sinulle, joka shippaat Saksikäsi Edwardia ja Tähkäpäätä. Jos olen ihan tosissani, niin en suosittele tätä kenellekkään, katsotuta korkeintaan arkkivihollisellasi.
Tämä anime todellakin ainakin hetkittäin muistuttaa tunnelmaltaan vanhaa satua, sillä romantiikan (joka on lähinnä nuolemista ja kuolaa) ohella tarjolla on verta (jota ei säästellä) ja creepyjä hahmoja. Ja sitten on tietenkin juoni, joka on vähintääkin mielenkiintoinen. Tai siis hiuspakkomielteinen päähenkilö Kiri löytää "Hair Queen" Iwain eräästä vanhasta kartanosta ja he huomaavat, että Kirin sakset (nimeltään Crime Edge) ovat ainoat, joilla voi leikata Iwanin naurettavan pitkät hiukset. Koska hiukset kasvavat takaisin joka yö, pitää kaksikon hengata paljon yhdessä. Ongelmaksi kuitenkin muodostuvat muut "maagisten" aseiden (kuten esim. injektioneulan ja raipan) käyttäjät, jotka haluaisivat kovasti murhata Iwanin.
Aloitin sarjan katsomisen, koska ajattelin, että halusin nähdä jotain jännää. Minulla ei tosin ole hajuakaan, miksi jatkoin sen katsomista parin ensimmäisen jakson jälkeen.
Yleensä addiktoidun animeissa hahmoihin (eikä hyvästä juonesta ole haittaakaan), mutta Crime Edgessä oli oikeastaan vain kaksi mielenkiintoista sivuhahmoa, eikä juonikaan ole outoudestaan huolimatta kovinkaan hehkeä. Hahmot ovat toinen toistaan oudompia sekopäitä, mutta siitä huolimatta yllättävän vähän mielenkiintoani herättäviä. Hieman omituista oli myös se, että pääkaksikkoa alettiin syventämään vasta toiseksi viimeisessä jaksossa. Piirtotyyli on mielestäni ihan ok, ei syöpäännyttävän rumaa, mutta toisaalta ei myöskään mykistävän upeaa.
.............
Positiivista on sarjan alkutunnari, johon ainakin tykästyin, koska jännyys on niin kovin jännää.
.............
Positiivista on sarjan alkutunnari, johon ainakin tykästyin, koska jännyys on niin kovin jännää.
Ensinäkin on ihan naurettavaa, että ensimmäisen jakson hämärä juoni aukaistaan vasta viimeisessä jaksossa läjäyttämällä ratkaisu kuin märkä rätti naamalle. Esimerkiksi Kirin motiivit selitetään ihan oikeasti vasta toiseksi viimeisessä jaksossa, mitä en anna anteeksi. Ikinä. >:(
Toisekseen minua ahdistaa, että jokainen Kirin luokkalainen on pakkomielteinen hiuksiin. Minusta ei ole normaalia, että kun uusi tyttö astuu jalallaan ensimmäistä kertaa luokkaan, niin kaikki hyökkäävät tämän hiusten kimppuun hiplaamaan ja hehkuttamaan niiden jumalallisuuden täydellisyyttä. Ja välitunnilla kaikki puhuvat, mistäs muustakaan kuin hiuksista? Ja kun yksi tyyppi tykkää kauhuleffoista, tämä leimataan friikiksi. Ihan oikeasti on huvittavaa, että nämä pakkomielteiset ihmispolot pitävät itseään tavallisina.
Sitten pääsemme tähän. Nappaan suoran lainauksen, koska laiskuus: " During the credits, we see flashes of various events that Kiri, Iwai and co. go through following this episode, hinting that there may be another season to come." Anteeksi vain arvoisa hra. Wikipedia, mutta sanotaanko, että viimeistään jaksossa 9 tai 10 on päivänselvää, että tämän animen ei ole tarkoitus jäädä ensimmäiseen kauteen. Eri asia on tietenkin se, odottaako kukaan ihan tosissaan toista kautta.
Päivän viimeinen käsiteltävä asia on Kirin harmaat hiukset. Tiivistän mielipiteeni yhteen äänähdykseen: hyi. Ihan oikeasti, harmaat hiukset sopivat hahmoille, jotka ovat yli kuusikymppisiä. Harmaa on jotenkin niin vanha, jollain tasolla luonnollisista väreistä luonnottomin, ankea, elinvoimaton ja silmiinpistävän tylsä. Aikuisten oikeasti harmaita hiuksia on todella vaikea saada sopimaan nuorelle hahmolle, eikä Kiri ole poikkeus, hänen hiuksistaan tulee mieleen kirkon parrella pölyyntynyt kanttori. Jäljelle jää kysymys, miksi hiusanimessa päähenkilöllä on karseat hiukset ilman syytä?
Utun Napinanurkkaus toivottaa hyvää illan jatkoa ja katoaa kuvitteellisen studion hämärään.
Animesta jää käteen vain hämmentynyt ja jotenkin ikävä olo (ja sairaanoloinen, vaikkakin vähäinen mielenkiinto jatkon suhteen). Todennäköisesti kuitenkin olen unohtanut Crime Edgen ensiviikkoon mennessä.
P.S Vaikka laitoinkin loppuun muuminaamaisen kuvakaappauksen, ei animessa ole muuta hauskaa kuin se, että myös päähenkilö luulee olevansa normaali.
P.S Vaikka laitoinkin loppuun muuminaamaisen kuvakaappauksen, ei animessa ole muuta hauskaa kuin se, että myös päähenkilö luulee olevansa normaali.
tiistai 22. huhtikuuta 2014
'sködnaseöbhösfvnh cxnmconit
Ihan näin alussa haluan sanoa, että olen todella pahoillani,
niin syvästi pahoillani siitä, etten ole tänne mitään kirjoittanut. Syy on
puhtaasti se, että en ole vain yksinkertaisesti keksinyt, mistä ja miten
kirjottaisin.
Mutta nyt minulla olisi ihan oikeaa asiaa, onnistuin
nimittäin ostamaan liput Desuconiin itselleni ja siskolleni, joten siellä
sitten tavataan^^ Olen tästä hirrrrrrveän innoissani (ja samalla äärimmäisen
kauhistunut), sillä tämä on eka conini ikinä. Ja tiedän nyt siis mihin tuhlaan
lakkiaisista tulevat rahat:D Olen myös aloittanut Desuconin AMV kilpailuun tekemään
omaa videotani, josta voisin antaa pienen maistiaisen:3
Pitää myöntää, että AMV tekeminen on jännää, en ole
editoinut ainakaan vuoteen (jollei abitraileria lasketa), enkä oikeastaan ole
ikinä tehnyt AMV:tä. Yhden animashin olen tosin tehnyt ja paaaljon heppamusiikkivideoita,
sekä muutaman PMV:n. Tähän desuconin kilpailuun osallistun tämän videon lisäksi
myös ehkä yhdellä yhteistyövideolla, mutta se on toinen tarina, tuleeko siitä
mitään.
Ja kesän suunnitelmiin kuuluu myös Yukicon myöhemmin
kesällä. Tänne ajattelin lähteä vääntämään jonkinlaista cossia. Ajattelin
cossata pokemonia numero 560, Scraftyä. Suunnitelmissa olisi siis olla
ihmisversio tästä pokemonista, mutta saa nähdä mitä tästä projektista tulee.
keskiviikko 19. helmikuuta 2014
heppapelit part1
Okei, tämän blogin koomasta herääminen on ollut lähinnä
vitsi, mutta nyt kun lukuloma alkoi, niin voisin tänne kirjoitella juttuja (tai
sitten voisin ihan aikuistenoikeasti lukea). Mutta siis nyt läjäytän tähän
teille postauksen, jota olen jo pidemmän aikaa suunnitellut, eli
heppapelipostaus osa 1.
Olen ollut jo vuosikausia heppatyttö ja peli-ihminen, joten
olen tutustunut melko moneen heppapeliin. Tässä ekassa osassa käsittelen
sellaisia ”oikeita” pelejä, eli sellaisia, jotka ovat levyllä tms. Kakkososassa
vuorossa on puolestaan netti- ja onlinepelit. Kaikkia maailman heppapelejä en
kitenkaan ole pelannut ja listaan tähän vain niitä, joita olen. Suurimman osan
näistä peleistä omistan itse ja ne ovat lähes kaikki tulleet Polluxista (nyk.
PennyGirl, hevoshenkinen kirjakerho). Koska en ole enää jäsen, niin tässä listassa
ei ole uusimpia kerhosta tulleita pelejä. Onnitteluni, jos kahlasit intron läpi
(sapiskaa sille, joka skippasi sen), nyt pääsemme itse asiaan.
Tallitytöt ja Tallitytöt 2
Molemmat pelit ovat Artplantin ja Stabenfeldin käsialaa,
ykkönen on julkaistu 2003 ja kakkonen 2004. Molemmat on saatavissa vain
tietokoneelle, jos nyt näitä enää mistään saa. Kuten olettaa saattaa, grafiikat
ovat melko… …mielenkiintoiset ja ohjaus tönkköä. Juoni on niin pliisu ja
mitäänsanomaton, etten ikinä seurannut sitä, mutta wikipedian mukaan päähenkilöllä
on molemmissa osissa ongelmia ja draamaa k*sipäisten pissisten ja poikaystävän
kanssa. Peleissä tehdään kaikennäköisiä tallitöitä, sekä päästään ratsastamaan.
Näistä tehtävistä saa rahaa, joilla voi ostaa juttuja ja kakkososassa
tähtäimessä on oma hevonen. Tehtäviä ei ole edes kourallista ja niitä pitää
tehdä uudestaan ja uudestaan, mikä on tappavan tylsää. Etenkin hidastempoisen
kouluratsastuksen aikana meinaa haukotella leukansa sijoiltaan. Suosittelen
näitä ihmisille, jotka metsästävät nostalgiaa, masokisteille tai elämäänsä
kyllästyneille. Muut kohderyhmät:
jatkakaa lukemista, sillä on niitä parempiakin heppapelejä.
Starshine Legacy (4 –osainen sarja)
Sielunratsastajien salaisuus
Pine Hillin kartanon salaisuus
Pandoria – arvoitusten maa
Garnok –viimeinen salaisuus
Näin yleisesti: Starshinet ilmestyivät Polluxissa Tallityttöjen jälkeen, sarjan kehittelijöinä olivat Stabenfeld ja Hidden. Näköjään näitä voi ladata ainakin cdoncomista ja ebaystä, jos kirpparilta tai huutonetistä ei löydä. Starshinet ilmestyivät vuosina 2004-2006 ja ovat grafiikoiltaan parempia kuin Tallitytöt ja toimivat paremmin. Ratkaisevana erona on kuitenkin mielestäni se, että toisin kuin parjaamissani Tallitytöissä (tai heppapeleissä ylipäätään), Starshineihin on edes yritetty kirjoittaa juonta. Ja se on rakkaat ystäväni, aivan hirveän iso plussa. Juonta on jopa niin paljon, että näistä peleistä on tehty aivan älyttömän nätisti piirretty sarjakuva (joka tosin jäi kesken). Ykköspeli alkaa sillä, että pieneen Jorvikin kaupunkiin muuttaa Lisa –niminen tyttö, jonka seurauksena alkaa tapahtumien vyöry (muinaisia ennustuksia, outoja kykyjä, hämäräperäisiä hiippareita, kohtaloita jne.) Jokaisessa osassa on samat henkilöt, mutta pelattava henkilö vaihtuu aina seuraavassa pelissä. Näissäkin peleissä grafiikat ovat kyllä hieman vanhentuneita ja siellä täällä on hölmöjä bugeja, mutta juonentyngän lisäksi plussaa tulee tunnelmasta, jota korostaa kylmät väreet nostattava musiikki. Ihan oikeasti, mielestäni esim. yksi kolmososan kentistä on pelottavampi kuin moni kauhupeli. Vaikka kaikki neljä peliä toistavat pitkälti samaa kaavaa, juoni on hieman yllätyksetön ja hahmot karikatyyrimäisiä, on pelisarja kuitenkin pinnan yläpuolella, se on paljon parempi kuin useimmat heppapeilit (joissa vain tehdään kaavamaisesti tallitöitä). Suosittelen niille, jotka etsivät juonellista heppapeliä, eivätkä säikähdä paikoittain synkkiäkin värimaailmoja tai musiikkeja.
Star Stable (4 osaa tässäkin)
Syksyn ratsastajat
Talvea kavioissa
Kevät satulassa
Kesä tallilla
SS on spinoff –sarja Starshineista, joten hahmot ja paikat ovat osittain samoja. Samoin tekijät ovat samoja. Toisin kuin edeltäjänsä, putkimaisen toimintaseikkailun sijaan SS on laajahko hiekkalaatikkohenkinen peli. Kuten perinteisesti heppapeleissä on tapana, myös tässä sarjassa hoidetaan heppaa ja ratsastellaan, mutta sen lisäksi toimitaan vielä muiden ihmisten juoksupoikana. Tietysti näistä tehtävistä saa massia, jolla saa parempia hevosia, joilla pääsee ratsastustehtäviä eteenpäin. Mukavaa on, että ainakin ratsastustehtävissä on erillaisia tehtäviä, eivätkä kaikki ole ihan läpihuutojuttuja. Jokaisen pelin loppuhuipentumana ovat Suuret Ratsastuskisat aina pelin teeman mukaisesti (syksy: maastoratsastus, talvi: esteratsastus, kevät: kouluratsastus ja kesä: lännenratsastus) Tämän pelin läpäisyyn uppoaa tuhottomasti aikaa, ei sen takia että se olisi vaikea, vaan sen takia, että pitää ratsastaa hitaalla hevosella valtavan maailman toiselta laidalta toiselle ja takaisin. Vuorokauden ajat vaihtuvat näyttävästi, mikä tietysti piristää hieman juoksupojan elämää. Muutenkin grafiikat ovat melko hyvän näköiset ja paikoitellen, esimerkiksi vuoren huipulta katsottuna, maisemat ovat upeat. Tietysti tässäkin pelissä on bugeja, kömpelyyttä ja notkopolvisia hevosia, mutta kokonaisuudessaan peli rullaa ihan hyvin etiäpäin. Suosittelen kaikille, joita hepat vähäänkään kiinnostavat.
Unelmahevonen
Tämä on niin vanha peli että tilasin sen muistaakseni vielä
markka-aikaan. Eli siis muinainen. Takakanteen valmistajaksi on merkitty Tiny
Lady ja muistan lukeneeni joskus Villivarsasta tähän peliin liittyneen
artikkelin. Siinä oltiin haastateltu pelin graafikkoa, (joka on Torniolainen)
ja hän jutusteli, että monet pelin hevosista pohjautuivat nimiltään ja
ulkonäöltään tosielämän kopukoihin. Peli on hyvin yksinkertainen klikkailuun
pohjautuva hevosten hoitopeli, jossa niitä harjataan, ruokitaan ja siivotaan
karsinoita, sekä käydään ratsastustunneilla, eli ihan peruskauraa.
Animaatioiden määrä on minimissään ja grafiikat hyvin maalauksellista
pikselimössöä, mikä tuo jännän ilmeen pelille. Ääninäyttely on klassista
suomalaista: tasaista ja tönkköä. Plussana tosin mainittakoon, että
yksinkertaisuutensa ja kaksiulotteisuutensa vuoksi peli ei pätki eikä bugeja
ole. Suosittelen kokeilemaan pahassa
heppailukuumeessa olevalle vaikkapa ilmaista demoversiota, kokoversion
ostamista kannattaa harkita kahdesti.
Hevostallin salaisuus
Tätä en ole pelannut loppuun saakka, koska pelin bugin takia
en voinut tehdä yhtä tehtävää, mikä oli vältämätön juonen etenemisen kannalta.
Ja nyt kun on uusi kone, jolla testata, niin se peli on kadonnut:( Tekijänä on
Springdale, joka on tehnyt paljon muitakin hevospelejä. Hevostallin
salaisuudessa tarina alkaa hevosen ostamisella, jonka jälkeen sitä treenataan
ja hoidetaan, että päästään Suureen Ratsastuskilpailuun. Lisämausteen peliin
tuo rinnalla kulkeva hmm.. salaisuus, joka liittyy talliin ja sen hevosiin.
Grafiikoiltaan tämä on nätimpi (ja hieman realistisempi) kuin Star Stable,
mutta tehtäviä on suppeammin tarjolla. Suosittelen
jälleenkerran hepoista kiinnostuneille, sillä hehän varmaan näitä heppapelejä pääasiassa
pelaavat.
Muita heppapelejä (ja melkein heppapelejä):
Horsez: Ubisoftin
vuonna 2006 julkaisema peli DS:lle, pleikka 2:selle, PC:lle ja GameBoylle. Pelasin
tätä serkuillani ja jotenkin en vain tajunnut tästä pelistä yhtään mitään. Tai
siis se varsa ei tuntunut kasvavan millään ilveellä isoksi. Kokeilukerta
päättyi siihen, että hermostuin ja rupesin pelaamaan Spyroa.
The Sims 3: Pets: EA:n vuonna 2011 julkaisema peli koneelle,
pleikka kolmoselle 3DS:lle. Tässä on uutena elikkona hevoset ja muuten peli on
sitä perussims-meinikiä. Mmm, ei minulla kai tähän ole muuta sanottavaa.
Barbie Horse Adventures:
Vaaleanpunaisuus, ranch ja palominohevonen. Ihana seikkailu kaikkien
suosikkiblondin kanssa voi alkaa, jiihaa! Nimi tosiaan kertoo kaiken oleellisen
tästä pelistä.
Tässä oli nimittäin tällein hieman suppeamman puoleinen
katsaus heppapeleihin, mutta yrittäkääs selvitä. Kakkososan pyrin tekemään
tämän kuun sisään. Jos sinulle tulee mieleen jokin mainitsemisen arvoinen peli,
niin laita kommentteihin tulemaan, niin voin sitten lisäillä tänne;) Muutenkin
minua saa heitellä kommenteilla ja muulla sensellaisella, mutta nyt minä jatkan Pokemon Emmerdaleani.
tiistai 21. tammikuuta 2014
Tuhkasta noussut
Okei, myönnetään: tämäkin blogi pääsi vaipumaan koomaan,
mutta ehkäpä se nyt heräilee. Tämän kunniaksi vaihdoin blogin nimen (edellinen
alkoi ärsyttää), mutta osoite pysyy samana. Myös ulkoasu olisi tarkoitus uusia
jossain vaiheessa ihan totaalisesti.
Olen myös miettinyt, minkälaisen blogin haluaisin, aiemmin
olin kirjoittanut vain jotain sekavaa horinaa. Voisin alkaa arvostelemaan
pelejä ihan kunnolla, tai ainakin kokeilla sitä:) Sen lisäksi voisin työntää
tänne peliaiheiset fanartit ja hehkutukset ja pillitykset ja muun roskan. Ajattelin
heitellä tänne myös pelien hienoja soundtrackejä ja fanien tekemiä musiikkeja. Koska olen hyvin kiinnostunut myös animesta ja mangasta, niin niitäin juttuja ajattelin työntää tänne. Ja vähentää typoja käymällä tekstit läpi ensin wordilla ja vasta sitten
julkaisten. Ehkä tästä tulee vielä
blogimainen blogi.
Koska yhtäkään postausta ei voi jättää kuvatta...
Kuva (c) Utuananas
Hahmo (c) Nintendo/Gamefreak
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)