tiistai 22. huhtikuuta 2014

'sködnaseöbhösfvnh cxnmconit

Ihan näin alussa haluan sanoa, että olen todella pahoillani, niin syvästi pahoillani siitä, etten ole tänne mitään kirjoittanut. Syy on puhtaasti se, että en ole vain yksinkertaisesti keksinyt, mistä ja miten kirjottaisin.
Mutta nyt minulla olisi ihan oikeaa asiaa, onnistuin nimittäin ostamaan liput Desuconiin itselleni ja siskolleni, joten siellä sitten tavataan^^ Olen tästä hirrrrrrveän innoissani (ja samalla äärimmäisen kauhistunut), sillä tämä on eka conini ikinä. Ja tiedän nyt siis mihin tuhlaan lakkiaisista tulevat rahat:D Olen myös aloittanut Desuconin AMV kilpailuun tekemään omaa videotani, josta voisin antaa pienen maistiaisen:3


Pitää myöntää, että AMV tekeminen on jännää, en ole editoinut ainakaan vuoteen (jollei abitraileria lasketa), enkä oikeastaan ole ikinä tehnyt AMV:tä. Yhden animashin olen tosin tehnyt ja paaaljon heppamusiikkivideoita, sekä muutaman PMV:n. Tähän desuconin kilpailuun osallistun tämän videon lisäksi myös ehkä yhdellä yhteistyövideolla, mutta se on toinen tarina, tuleeko siitä mitään.



Ja kesän suunnitelmiin kuuluu myös Yukicon myöhemmin kesällä. Tänne ajattelin lähteä vääntämään jonkinlaista cossia. Ajattelin cossata pokemonia numero 560, Scraftyä. Suunnitelmissa olisi siis olla ihmisversio tästä pokemonista, mutta saa nähdä mitä tästä projektista tulee.